|
|||||||||||||
Puolustushallinnon rakennusmestarit AMK ryPuolustushallinnon rakennusmestarit AMK ry on puolustusvoimissa, puolustusministeriössä ja puolustushallinnon rakennuslaitoksessa työskentelevien rakennusmestareiden ja alan insinöörien (AMK) ammattiyhdistys. Puolustushallinnon rakennusmestarit AMK ry on kohta 70-vuotias ammattiyhdistys. Sen perustivat aikanaan kasarmirakennusmestarit omaksi edunvalvontajärjestökseen. Pääpaino oli alkuvuosikymmeninä ammatillis-aatteellisella toiminnalla. Viisikymmentäluvulla sääntöjä muutettiin siten, että jäseniksi voivat liittyä kaikki puolustushallinnon palveluksessa olevat rakennusalan teknillisen koulutuksen saaneet henkilöt. Jäsenistö kasvoi tuolloin moninkertaiseksi ja nimi muutettiin paremmin laajentunutta jäsenkuntaa ja toimintaa kuvaavaksi. Ammatillisaatteellinen työ on edelleen hyvin merkittävä osa yhdistyksen toimintaa. Yhdistys on Rakennusmestarien keskusliiton jäsen ja on aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Pääpaino yhdistyksen toiminnassa on kuitenkin ammatillisella edunvalvontatoiminnalla joka tapahtuu MTTL:n kautta. Yhdistys teki 60-luvun lopulla ensimmäisen työehtosopimuksen Puolustusministeriössä ja Puolustusvoimissa työskenteleville rakennusalan teknisille. Kokemus on osoittanut, että edunvalvonnassa on oltava alati erittäin valppaana. PHR:n jäsenkunta on työskentelee pääasiassa Puolustushallinnon Rakennuslaitoksessa. Myös puolustushaarat ja sotilasläänit ovat palkanneet rakennusmestareita. Puheenjohtaja Olavi Huuskonen
|
|||||||||||||
| Copyright MTTL ry 2010 - Suunnittelu Cloudesign Oy | |||||||||||||